Pink Arrow, Bow Tie Hearts Blinking, Letter T

tiistai 30. lokakuuta 2012

Välillä on oltava tiukkana!

Treenit alkoi tänään aika ankeissa tunnelmissa. Jouduin olemaan hieman ankarampi tänään kuin yleensä. Nyt on ollut vähän liikaa poissaoloja eikä niin hyvistä syistä. Tosin tänään koko joukkue oli paikalla. Uusi asenteeni myös tehosi ja treenit lähti hyvin käyntiin. Koska en ollut niin hyvällä tuulella oli lämpäksi vain juoksua. Todella tylsää! Hypyt tytöt teki pareittain niin että pari korjasi virheet, jonka jälkeen hypyt näytettiin parille uudestaan. Jalanheitot, stretsit ja vaa'at oli todella hyviä. Myös venyttelyssä kaikki tsemppasivat tänään. Mielenikin parani siinä treenien edetessä ja treenattiin oikein olan takaa stuntteja. Helmi oli kipeänä, mutta Janina tuurasi oikein mallikkaasti. Meillä on enää huominen aikaa treenata lauantain esitystä varten. Toivon todella, että kaikki ovat huomenna treeneissä tai perun esityksen osaltamme, koska stuntteihin tuli tänään muutoksia ja niitä on vielä treenattava. Lisäksi pidän ennen kisoja leiripäivän, jolloin treenaamme 4,5 tuntia pienillä tauoilla tietenkin. Huomenna on sitten hiottava vielä siis nuo stuntit, pyrtsi ja huuto...tulee tehotreenit :D Onneksi TLS on aina tsempannut hienosti ennen esityksiä ja tiedän joukkueen tekevän niin nytkin.
 Treenien loppuun tehtiin ohjelmaa vielä musiikkiin osittain markkeeraten ja venyteltiin spagaatit.
 Pikku G meni tänään Netelle, koska Nette on ollut todella aktiivisesti treeneissä ja stuntteja tehdessä Netestä kyllä näkee miten hän tekee töitä stuntin onnistumisen eteen. Netellä on myös todella korkeat hypyt. Tytöltä onnistuu kohta jo flikkikin :)

Annoin Helmin ja Tiia T:n kuvata treeneissä ja muistikorttihan siinä täyttyi kokonaan :D












Nette ja Pikku G

maanantai 29. lokakuuta 2012

Luvassa cheer-viikko

Sunnuntain treeneissä treenattiin todella ahkerasti. Treenit alkoi letkahipalla, jonka jälkeen Janina piti pikavenyttelyn. Venyteltiin myös pareittain ja meillähän alkaa olemaan jo kokojoukkue jouskarit kohta :D Venyttelyn jälkeen siirryttiin avorivistöön ja tällä kertaa stretsit ja vaa'at oli aivan huippuja. Todella siistin näköistä ilman pahempaa horjumista. Tehtiin avorivistössä myös jalanheittoja ja kisahyppyjä. Treenien tavoitteena oli opetella tanssiin pieni uudistus ja siihen ei pahemmin aikaa mennytkään. Tytöt treenailivat uutta kohtaa pienissä ryhmissä ja jokainen ryhmä esiintyi vielä muille. Myös flikkikuvio koki uudistuksen ja nyt saatiin ohjelmaan myös flikkiflikkejä. Kerrattiin vielä ohjelman muut osa-alueet ja tehtiin ohjelmaa markkeeraten musiikkiin.
 Misun toiveesta laitettiin reidet koville treenien lopussa ja venyteltiin vielä spagaatitkin. Seuraavat treenit pidetään huomenna ja nyt kun kaikki uudistukset on käyty läpi olisi tarkoitus vain treenata täysiä. Huomenna keskitytään varmaan stuntteihin ja hiotaan niistä super siistit! Myös Pikku G vaihtaa huomenna kotia ;)

TLS esiintyy la 3.11 Porvoon Urheilijat ry:n 90-vuotis juhlassa. Juhlassa nähdään myös seuramme sennut ja b-minit. Esitämme juhlassa kilpailuohjelmamme eli nyt on luvassa kovaa treeniä ti ja ke ja toivotaan, että koko ohjelma menisi ilman suuria virheitä. Meillä on oikein cheer-viikko, koska lauantaina on myös treenit ja sunnuntaina joukkueilta :D


sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Loppukiri!

Eli tänään viimeinen päivä aikaa äänestää meidän turvamaton tukihakemusta. Käykää ihmeessä painamassa peukkua tuolla S-pankin sivuilla niin tytöillä olisi jatkossa turvallisemmat treenit. Seuramme kasvaa nopeasti ja olemme tehneet kovasti töitä lasten ja nuorten hyvinvoinnin eteen tarjoamalla vauhdikkaan ja mukaansatempaavan urheiluharrastuksen. Harjoitellaan jo edistyneempää akrobatiaa kuten arabiflikkejä ja voltteja. Toisinaan tytöt tekevät näitä myös kovalla lattialla ja kyllä se tekee pidemmän päälle pahaa mm. ranteille. Myös korkeat nostot olisi hyvä tehdä tällaisen maton päällä, koska onnettomuuksia sattuu ja kovalle lattialle putoaminen voi aiheuttaa vakaviakin vammoja.

Olemme jo sijalla 33 eli mahdollisuudet on hyvät!

Kiitos kaikille :)

Lisää tykkäyksiä

Vielä ehtii ja tänään voi käydä uudestaan antamassa äänensä hakemuksellemme!

Sivuille pääsee tästä

Kiitos kaikille äänestäneille! :)

lauantai 27. lokakuuta 2012

Kaikki tykkäämään!

Käykää kaikki S-pankin sivuilla tykkäämässä turvamatto hakemuksestamme!
Kiitos paljon kaikille tykänneille :))

Sivuille pääsee tästä


perjantai 26. lokakuuta 2012

Janinan Halloween 10v. synttärit!

Janina vietti tänään 10v. synttäreitään Halloween teemalla. Koko joukkue oli kutsuttu minut mukaan lukien. Ihan kaikki eivät päässeet paikalle, mutta suurin osa kuitenkin :)
 Ensin syötiin..kakku oli todella hyvää ja boolissa oli jäinen käsi :D Synttäreillä oli myös kaikenlaista kivaa ohjelmaa. Oltiin tietovisailuja ja äänestettiin parhaat puvut. Parhaimmaksi puvuksi selvisi ylivoimaisesti Tildan asu. Tilda oli kuin pieni pelottava nukke. Kaikilla muillakin oli todella upeita pukuja. Asuihin oli selvästi panostettu paljon. Pukuäänestyksen jälkeen kaikki piirsivät/kirjoittivat Janinalle terveiset pienille korteille ja niistäkin äänestettiin parhaat. Piirtämäni kortti voitti tämän äänestyksen. Ehdittiin loppuun viellä tehdä hieman stunttejakin..katto tuli hieman vastaan, mutta se ei menoa haitannut.
 Juhlat oli todella hauskat ja oli kivaa viettää yhteistä aikaa joukkueen kanssa treenien ulkopuolella. Seuraavan kerran treenataan sunnuntaina ja silloin tehdään tanssiin hieman muutoksia.








Tilda voitti Paras puku-kilpailun


Synttärisankarin skorppari



keskiviikko 24. lokakuuta 2012

Oliks siel karpaloo?!


Iisa ja Pikku G...Iisa sai Pikku G:n jo viime treeneissä ja tässä nyt kuva :)

Tänään oli tosi hauskaa treeneissä. Aloitettiin leikkimällä jäätelöannosta. Tehtiin myös lämpäksi vähän jalannostoja ja kyykkykävelyä yms. Pikavenyttelyn piti tänään Pinja. Avorivitössä tehtiin taas kaikki perusjutut ja hypyt oli tänään oikein mallikkaita. Treenien tarkoituksena oli treenata pyrtsiä ja kuvata se sävaa varten. Onnistuttiin tässä tavoitteessa ja huomenna varmaankin kerkeän lähettää taas s.postia sävalle. Tehtiin taas vähän muutoksia ohjelmaan ja ainakin näillä näkymin kaikki tulee onnistumaan. Ei oikeastaan ehditty muuta tänään treenata, mutta loppuun oltiin Pinjan ehdotuksesta vielä eräs leikki. Jasmin on muuten oppinut siltakaadon pomppuvauhdilla. Kohta se menee jo ihan paikaltaankin :))
 Joukkueilta on nyt päätetty pitää su 4.11 ja ohjelmassa on tanssitunti, herkuttelua, uintia ja saunomista ja kiitokset tästä kuuluu Emman äidille, joka järjesti tilat ja tanssinopettajan. Juhlitaan samalla meidän viimekertaista kisasaavutustamme ja illasta tulee varmasti hauska. Minulla on jo pieni yllätys suunnitteilla tytöille. Perjantaina juhlitaankin sitten Janinan synttäreitä ja asuni tulee olemaan huippu. Joudun kylläkin bussissa jo vetämään halloween kamppeeni päälle, koska menen synttäreille suoraan töistä :D Toivottavasti kaikki muutkin pukeutuvat.
 Super Cheer osallistujat on nyt selvillä. Lista mineistä löytyy alta.. Ollaan jo tokana vuorossa.. en oikein tykkää olla niin ekana, mutta minkäs teet... vedetään täysiä!

Cheer Edistyneet, minit
1. Spirit Shakin’ Whirlwind
2. FunShine Cheerleaders Twinkling Little Stars
3. Seinäjoki Silver Sharks Fancy
4. Golden Spirit Spellbinders
5. Cheer Stars Finland Mini-Sparkles
6. Jyväskylä Jaguars Pluto
7. HPK Cheer Team Spirit Bombs
8. PNV Cheerleaders MiniDragons
9. TCS Smash Dolphins
10. Northern Lights Safiirit
11. Golden Spirit Pixies
12. Funky Team Mini-Monkeys
13. Northern Lights Rubiinit
14. Vihti-Gym Viable
15. Funky Team Mini-Galagos
16. Pyrintö Cheer Team Sparks
17. Jyväskylä Jaguars Merkurius
18. West Coast Vikings Quicksilver   




































tiistai 23. lokakuuta 2012

Mitkä fiilikset!!

Tänään oli huipputreenit! Aika häslinki taas..pitää varmaan tehdä asialle jotain..sitä kun tuntuu nykyään olevan joka treeneissä :D Ainakin saadaan aikaiseksi asioita..se on kai pääasia.
 Aloitettiin treenit tänään letkahipalla ja hauskaa näytti olevan. Tehtiin myös hieman jalannostoja, mittarimatoja yms. Lotta piti tänään pikavenyttelyn ja venyteltiin myös pareittain. Avorivistössä tehtiin ihan perusjuttuja kuten jalanheitot, vaa'at, stretsit ja kisahypyt.
 Emma palasi vihdoin lomalta ja nyt pitäisi koko joukkueen osata huuto uudessa muodossaan. Melkein koko joukkue olikin tänään paikalla. Meitä on siis 26 ja vain 2 tyttöä puuttui tämän päiväisistä treeneistä. Huuto alkaa jo hahmottua..vielä pari pikkujuttua hiottava..huomasin vasta äsken videolta katsoessani. Onneksi huomennakin on treenit niin saadaan nekin korjattua. Sen verran voin paljastaa, että siltakaadot on nyt viiden huutostuntin edessä eli 4 enemmän kuin viimeksi. Lisäksi huudossa nähdään myös 2 pikku pyrtsiä :))
 Huudon jälkeen kertailtiin tanssia ja hyvältä näyttää! Tanssin jälkeen kerrattiin vielä akron laskut ja paikat. Siltakaatoja ja flikkejä on nyt enemmän. Lopuksi päästiin nykyiseen lemppariini eli uusiin stuntteihin. WAU! Ne on niin upeat! melkein jopa menee jo kaikilla ryhmillä...oikeastaan meneekin..jouskarit on vielä vähän vaiheessa, mutta erittäin lähellä ollaan...kyllä ne kisoissa nähdään. DING DING! Pikkutähdet todella loistaa taas! Huomenna olisi tarkoitus kuvata vielä loppupyrtsi niin saan taas videot sääntövaliokunnan tarkistettavaksi. Kuvaan siis tästä lähtien koko ohjelman pätkissä ja tarkistan ennen kisoja sävalta..vaikka ikäviä yllätyksiä tulisikin niin onpahan ainakin todisteita :D Suosittelen lämpimästi kaikille.
 Treenien loppuun kerettiin myös hieman hassutella :D Emma ja Saara piristivät joukkuetta jakamalla tuliaiskarkkeja ja laulettiin synttärisankari Janinalle. Perjantaina onkin Janinan synttärit ja koko joukkue on kutsuttu...varmasti tulee olemaan hauskaa :D
 Pikku G sai taas uuden kodin tänään, mutta tietenkin unohdin ottaa kuvan Iisasta ja Pikku G:stä. Tyhmä minä. Laitan kuvan sitten myöhemmin. Iisa sai Pikku G:n, koska Iisa käy todella aktiivisesti treeneissä ja treenaa ja venyttelee myös vapaa-ajalla...varmasti valtavasti, koska jos joku asia ei onnistu treeneissä ensimmäisellä kerralla, onnistuu se Iisalta heti seuraavissa treeneissä. Olen myös kuullut Iisan kuluttavan kotona kisa dvd:t puhki :D Tytöllä on mahtava asenne ja halu kehittyä! Akrobatia ja hypyt on Iisan vahvuuksia.
muotinäytös
 Kuulin myös ikävän uutisen tänään. HAC Energy ei kisaa meitä vastaan Super Cheerissä, koska kisailmoittautumisessa oli käynyt jotakin :/ Se on todella ikävää, koska joukkue on todella taitava ja kova vastus. Mutta eiköhän kisoista löydy muutakin vastusta..paljon varmasti joukkueita joita ei Syyskilpailuissa vielä nähty. En kyllä varmuudella tiedä onko tämä huhu totta..

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Whatever you wish it will be done

Eiliset treenit oli vapaaehtoiset, koska osa joukkueesta on vielä syysloman vietossa. Moni oli kyllä palannutkin ja treenattiin ihan tosissaan kisaohjelmaa. Aloitettiin treenit Idols-hipalla. Avorivistössä tehtiin hurdlereita ja toukkareita. Pika- ja parivenyttelyn jälkeen kertailtiin huutoa. Kuten jo aiemmin olen kirjoittanut, on huuto nyt hieman muuttunut. Vaikea siitä tulee, koska koko ajan tapahtuu jotakin. Toivottavasti tytöt pystyvät huutamaan samalla. Tähän asti on ainakin vaikuttanut todella hyvältä. Nyt melkein kaikki osaavat jo uudet kohdat huudossa. Tiistaina päästään varmaan jo treenaamaan kaikilla ryhmillä. Tehtiin myös tanssia eilen, mutta uutta kasia en vielä lisännyt. Pähkäilin  aikaisemmin päivällä kisamusiikin kanssa ja  tein siihen pienen muutoksen. Näillä näkymin muutos jää musiikkiin. Tanssin musiikkia en vielä ole vaihtanut vaikka kyllä tahtoisin, koska Loreenin Euphoria on jo niin käytetty ja tarvitsisimme sen yhden kasin lisää. Tosin kasia ei voi vielä treenata, koska sen lisääminen on kiinni huudon pituudesta. meillä jää huudon jälkeen pieni paussi eli tilaa saattaisi olla, mutta uusilla jutuilla huuto saattaa vähän venähtää, koska se on nyt paljon vaikeampi. Tiistaina varmaan mittailen huutoa ja sen näkee sitten mahtuuko tanssia lisää.
 Harjoiteltiin myös hieman uudistunutta akrokohtaa ja se meni oikein hyvin. Tatami on vaan vähän liian ahdas kuvion treenaamiseen niin että kaikki mahtuisivat tekemään kaiken :/ Akroa tehtiin muutenkin treenien loppuun ja yritin täyttää tarralistaa siinä sivussa. Listaan tuli taas paaaljon tarroja eli akrossa ollaan kehitytty koko joukkueen voimin. Erityisesti käsilläseisonnat menee tosi hyvin.
 Seuraavissa treeneissä eli tiistaina päästään toivottavasti treenaamaan jo uusia stuntteja. Ne on kyllä tavallaan jo opittu, mutta voitaisiin paneutua niihin vähän perusteellisemmin pitkästä aikaa. Toivottavasti nousijat ovat muistaneet venytellä :D
Misu palasi lomalta ihanan ruskettuneena ja mukanaan tuliaisia minulle. Liljoja sukunimeni mukaan ja tytön itse piirtämänä. Harmi, että enkeli hajosi lentokoneessa, mutta korjaan sen :)

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Nyt huuda värit tähtien!

Olipas tehokkaat treenit tänään. Tosi moni on jo viettämässä syyslomaa, mutta saatiin silti tehtyä huutoa, tanssia ja akroa. Aloitettiin treenit leikkimällä ambulanssihippaa. Hipan jälkeen Tiia T. piti pikavenyttelyn ja venyteltiin myös pareittain stretsit, jouskarit, vaa'at, väännöt ja skorpparit. Venyttelyn jälkeen tehtiin avorivistössä hyppyjä, jalanheittoja, stretsejä ja vaakoja. Stretsit ja vaa'at oli tänään todella hienoja. Olipa muuten ihanan rauhallista treeneissä...pitkästä aikaa :D Treenattiin eilen opeteltua hieman muunneltua huutoa ja se meni tänään loistavasti. Saatiin kylläkin vain kolme stunttiryhmää kasaan ja loput markkeerasivat. Akroon tulee pieniä muutoksia ja tanssiin ehkä yksi kasi lisää jos mahtuu kahteen minuuttiin. Tanssi näytti tosi hyvältä. Kertailtiin ensin liikkeet yhdessä hitaasti ja sen jälkeen tytöt treenailivat tanssia pienissä ryhmissä. Lopuksi ryhmät vielä esittivät osuutensa vuorotellen muille. Ihan treenien loppuun kerettiin vielä akroilla ja tehdä luottamusharjoitus.
 Odotan jo innolla seuraavia treenejä. En malta odottaa, että syysloma on ohi ja pääsemme taas treenaamaan koko joukkueella. Ohjelmasta tulee todella hieno ja vauhdikas. Viikonlopun uhraan varmaan kylttien ja kisamusiikin muokkailuun :D Seuraavat treenit pidetään lauantaina tatamilla ja voisin taas yrittää keksiä jotain kivaa..

Meillä ei säännöt oo niin justiinsa ambulanssihipassa :D


Luottamusharjoitus

tiistai 16. lokakuuta 2012

Lisää pyrtsejä vaadittu...onnistuu!

Tänään oli jotenkin raskasta aloittaa treenit. Johtui vain ja ainoastaan kisajoukkueen ilmoittamisesta, mutta nyt on sekin saatu ilmoitettua ja olihan se osalle hieman mieltä pahoittavaa, mutta kyllä me varmasti pääsemme siitä taas yli. Kaikki ovat kuitenkin yhtä tärkeitä joukkueessa oli sitten varajäsen tai kisajoukkueessa. Ilman varajäseniä ei treenaaminen varmasti onnistuisi yhtä hienosti ja jos vaikka jotakin ikävää sattuisi, kuten vaikka joku loukkaantuisi, on varajäsenet korvaamattoman tärkeitä. Toivotaan nyt kuitenkin ettei mitään niin ikävää käy. Kisoihin on enään kuukausi ja se menee varmasti äkkiä. Meillä olisi yksi suuri esiintyminen taas tiedossa, mutta saa nähdä onko ohjelmamme jo siihen mennessä valmis. Jos mennään näin kovaa tahtia kuin tähän asti niin varmasti on :) Lisäksi olen jo suunnitellut joulunäytökseen oikein kunnon spektaakkelia, jossa olisi 6 stunttiryhmää jos vain kaikki pääsevät. Linnea lähtee Jenkkeihin joulukuussa eikä tiedetä vielä monesko päivä näytös pidettäisiin :/
Ilmoitin kisajoukkueen heti nimenhuudon jälkeen ja keskusteltiin lyhyesti kisajoukkueesta, varajäsenistä ja syistä. Tämän jälkeen Janina jakoi koko joukkueelle kutsukortit Halloween 10v. synttäreilleen..myös minulle :D Synttäreille on pukeuduttava Halloween teeman mukaan. Meillä on nyt kahtena vuotena ollut halloween treenit, mutta mietin jospa nyt jättäisi teematreenit pitämättä, koska synttärithän on oikeastaan kuin teemajoukkueilta :D Minun oli kyllä tarkoitus pitää joukkueiltakin siinä ihan lähipäivinä, mutta kyllä tämän porukan kanssa jaksaa aikaa viettää hieman enemmänkin. Joukkueilta on tärkeä, koska juhlimme edellistä sijoitustamme, koska sen riemuitseminen jäi aika vähäiseksi :/
Treeneissä oli tänään aika hälinä, joten oli kaivettava pahamaineinen Ankkapilli esiin, jotta sain ääneni kuuluviin. Saatiin kuitenkin treenattua huuto kokonaan uuteen muotoonsa ja kyllä..pyrtsejä lisätty nyt kuten arvostelukaavakkeissa toivottiin :) Tytöt ovat aivan mahtavia! Seuraava muutos olisi sitten varmaankin akrokohta.. Ei muuten treenattukkaan täänään niitä uusia stuntteja ja loppupyrtsiä, mutta ensi viikolla varmaankin..

Janinan Halloween 10.v party kutsu :)

Peikkoleikki




Kalaverkko leikki


Pahamaineinen ankkapilli :D

maanantai 15. lokakuuta 2012

We’re like diamonds in the sky

Sunnuntaina saatiin paljon aikaiseksi. Ensinnäkin treenit aloitettiin leikillä jäätelöannos. Tehtiin taas hieman koordinaatio- ja vartalonhallintaharjoitteita. Pikavenyttelyn jälkeen venyteltiin vielä pareittain kuten tavallisestikin. Tavoitteena on nyt jouskarit kaikille nousijoille ja miksei pohjille myös. Kaikki nousijat kyllä venyvät jo jouskariin avustuksella, mutta ylhäällä se onkin sitten toinen juttu :D Ei silti oteta mitään stressiä asiasta. Uudet stuntit onnistuu jo suurimmaksi osaksi ja niitä treenailtiinkin heti hyppyjen jälkeen. Käytiin myös loppupyrtsin uudistus läpi (siihen ei kauheasti tule muutoksia, mutta eräs pikkujuttu kumminkin). Tuomarit oli arvostelukaavakkeissa toivonut enemmän pyrtsejä ja jää vielä nähtäväksi saammeko lisättyä niitä ohjelmaan. Huomenna on taas treenit ja olisi tarkoitus treenata vielä stuntteja ja pyrtsiä. Tanssiakin varmaan ehditään kertailla. Meillä on nyt aika moni jossakin reissussa tai lähdössä reissuun..hieman jänittää, mutta kisajoukkueen olen nyt saanut sentään päätettyä. Ajatus kulkee taas normaalisti, kun ei tarvitse stressata mitään ylimääräistä. Ainoa kamala asia valmentamisessa on kisajoukkueen päättäminen. Se on itseasiassa pahinta mitä tiedän. On huomioitava ties mitä.. poissaolot, taidot, toimivuus ja minien kohdalla olisi mielestäni kivaa, että kaikki saisivat edes joskus kisata. Olisipa meille edes yhdet kisat enemmän vuodessa :D Jokatapauksessa treenien loppuun tehtiin vielä hieman akrobatiaa ja Jasminin siltakaato vauhdilla on taas tullut takaisin :D Hienoa! Inka pääsi tekemään volttia ja se alkoikin loppua kohden jo sujua. Monet flikitkin meni jo paremmin :))
 Pikku G:n sai eilen Anni. Nyt en huomioinut poissaoloja ollenkaan vaan Pikku G jaettiin ihan yleisestä hyvästä true cheerleader asenteesta. Anni tulee treeneihin aika kaukaa ja on silti onnistunut käymään treeneissä todella aktiivisesti. Anni on lisäksi myös todella kohtelias ja huomioi muut hienosti. Annilla on mm. todella siistit ja korkeat hypyt. 

Anni ja Pikku G

Seuraavat projektit

torstai 11. lokakuuta 2012

Onnenpäivä!

Tänään se vihdoin selvisi ja kaikki stressi oli sen arvoista. TLS 5. sija Syyskilpailuissa 2012 minien edistyneessä sarjassa! En kyllä jatkossakaan epäröi ollenkaan jos kaikki sama täytyy käydä läpi. SCL:lle kiitokset asian korjaamisesta, ystävällisyydestä ja tsempistä. Nyt voidaan taas hyvällä mielellä valmistautua seuraaviin kisoihin ja pystyn ilmoittamaan tytöille uuden kisajoukkueen. Joukkueiltakin olisi nyt paikallaan ja Emman äidillä oli siihen loistava ajatus. Harmi, että syysloma tulee nyt niin äkkiä, että menee varmaan parin viikon päähän.


Syyskilpailujen tulokset


keskiviikko 10. lokakuuta 2012

Uudet kujeet

Tiistain treenit aloitettiin aika rennosti temppuradalla, koska olin kerrankin niin ajoissa paikalla, että ehdin sellaisen kasata :D Rataan menikin sitten aika paljon aikaa ja radan jälkeen Janina ja Pinja (muistaaakseni) vetivät lyhyen venyttelyn ja venytettiin vielä pareittain kaikille stretsit, jouskarit, vaa'at, väännöt ja skorpparit (kirjoitan nämä kaikki aina tällä lailla suomalaisittain :D). Venyttelyn jälkeen siirryttiin taas avorivistöön ja tehtiin vähän jalanheittoja ja hyppyjä ja tietenkin stretsit ja vaa'at. Stretseissä meillä on vielä parantamisen varaa, joten niiden aktiivinen harjoittelu jatkuu edelleen.
Kaiken perus alkuhässäkän jälkeen päästiin treenailemaan uusia kisastuntteja ja melkein koko joukkue oli paikalla ja kaikilla ryhmillä onnistui stuntit hienosti. Tytöt oppivat stuntit nopeammin kuin olin ajatellut joten ehditään varmaan kehitellä kisoihin muitakin uudistuksia. Treenattiin myös aveja ja yritettiin saada ne käymään suorilla käsillä ja kyllähän ne lähelle pääsikin. Stunttailun jälkeen tanssittiin meidän uusin lämppätanssi Cheekin Jippikayjei biisiin ja teemanahan siinä oli kuntonyrkkeily :D tanssin jälkeen rentouduttiin vielä Leijonakuningas-laulun tahdissa.
Treenit oli aika levottomat, mutta onneksi saatiin stuntit tehtyä. Seuraavissa treeneissä jaetaan Pikku G ja Spiritstick, koska lauantaina jäi spirittipalkinto jakamatta. Lauantain esityksestä saatiin muuten paljon positiivista palautetta. Kokonhallin vahtimestari oli kehunut esitystämme sennujen valkulle "ei ne turhaan ole treenanneet" ja saimme myös kiitoksia YLE Urheilun toimittajalta Henri Määttältä, joka ei kylläkään nähnyt esitystämme, mutta kertoi useammaltakin taholta kuulleensa esityksen yllättäneen tasokkuudellaan. Myös Porvoon kaupungin liikuntajohtaja on nyt sitä mieltä, että todella tarvitsemme cheermaton. Nyt vain odotellaan lopullista vastausta. Peukut pystyyn! :))



tyyli vapaa :D



Lähellä ollaan :)) Eka kerta kun treenataan jouskareita tosissaan..ihan kivasti meni!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Eye of the tiger

Tänään oli hyvä päivä. Esiinnyttiin Keskuskoulun pallokentällä FC Futuran kauden päätös- ja 20.v juhlassa ja esitys meni hienosti vaikka olikin hieman viileää. Onneksi aurinko paistoi vaikka sateita oli lupailtu. Yleisöä juhlassa oli aika paljon, mutta ikäväksemme VilleGalle olikin sairastunut emmekä saaneet joukkuekuvaa tämän kanssa :D Onneksi meille ilmeisesti lähetetään pino nimmareita. Olisin kyllä halunnut nähdä pojan kirjoittamassa nimmareita tyttöjen vaaleanpunaisilla töyhtökynillä :D Jouduin myös sittenkin puhumaan yleisön eteen ja haastattelu tietenkin kääntyi kisoihimme ja kisamenestykseen...siinä sitten ympäripyöreästi vastasin että "kovasti ollaan petrattu kokoajan ja päästy eteenpäin" tai jotain vastaavaa. Olisi kyllä ollut hienoa kertoa oikeasta sijoituksestamme, mutta asian käsittely on edelleen kesken. Esityksen jälkeen meillä oli vielä treenit Tarmolassa tatamilla. Treenit oli tänään vapaaehtoiset esityksen takia. Tehtiin pienellä porukalla uusi lämppätanssi, hurdlereita, toukkareita, kisastuntteja ja akroa. Ehdittiin vähän hassutella myös kuten kuvista näkee :D Treeneissä oli tavallaan pieni teemakin :D Tilda teki flikkiä tänään yksin ja Emma ja Helmi tekivät tosi hienoja arabiflikkiflikkivoltteja! Myös siskoni Miira oli tänään paikalla avustamassa. Täten nimitän Miiran meidän viralliseksi yleisavustajaksemme :D Hänestä on ollut nyt paljon apua. Ensdi viikolla aloitan varmaan vielä pari uutta projektia kisoja varten..niistä lisää taas myöhemmin :D






Siskoskuva