Pink Arrow, Bow Tie Hearts Blinking, Letter T

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

mattomattomatto

Eilen saattoi TLK:ssa nähdä TLS tyttöjä treenailemassa. Akroiltiin ja tehtiin vähän nostojakin. Sellaset 4 tuntia hurahti ihan kevyesti ja oli erittäin tehokasta aikaa. Flikit parantui huimasti sekä paikaltaan voltit. Laitan myöhemmin videoita.

Tänään taas treenailtiin ensimmäistä kertaa cheermatolla Porvoossa. Tehtiin paljon akroa ja hieman joulunäytös ohjelmaa. Stuntit meni hienosti ja opittiin vähän uuttakin ;) Pikavenyttelyn piti Jasmin ja Janina. Matolla oli ihanaa treenata. Tuntui heti aivan erilaiselta. Nyt me ollaan ihan tosissaan! Nyt ei meitä pysäytä enää mikään! Harmi vain ettemme ehdi treenata matolla ennen joulunäytöstä kuin vasta pari tuntia ennen näytöstä :D Tässä välissä kun on SM kisat sun muuta. Joukkueiltakin pitäisi nyt tosissaan järjestää, mutta vielä ei ole ehtinyt pysähtyä niitä pohtimaan. Vaikka kisat on ohi niin edelleen riittää kauheasti tekemistä.

Olen muuten kuullut villiä huhua, että minit saisivat tehdä kerävoltteja ensi vuonna... Toivotaan, että tämä on totta, koska volttejahan meiltä jo löytyykin :))

Ainiin... Spiritstickin sai Emma. Emma on kyllä saanut sen aiemminkin. Emman spiritti kisoissa oli aivan mieletöntä ja asenne mahtava. Kaikki tytöt kyllä olivat upeita ja tekivät mahtavia ilmeitä ja ottivat yleisön mukaan hienosti kilpailuissa.



meidän matto!!

Emma sai spiritstickin upeasta asenteestaan kilpailuissa

torstai 22. marraskuuta 2012

We ROCK!

Eilen ei siis pidetty treenejä vaan mentiin kannustamaan sennuja WAU! Talent Show tapahtumaan Taidetehtaalle. Sennuilla meni ohjelma todella hienosti, mutta voittajaksi selviytyi silti kahden tytön tanssiesitys. Nähtiin hienoja esityksiä ja hauskaa oli. Suurin osa joukkueestakin pääsi paikalle ja kyllä meistä ihan kivasti lähti taas ääntä.

Seuraavan kerran treenataan sunnuntaina ja päästään ihan cheermatolle!! Tätä on niin odotettu.

Ajattelin mennä lauantaina taitoliikuntakeskukseen siskojeni ja muutaman muun TLS:n mukaan. Sattumalta kuulin äsken, että myös muita meidän tyttöjä on menossa sinne lauantaina :D Tulkaa vaan loputkin TLS:t sinne! Mennään siinä puolen päivän aikoihin :)


Golden Stars (sennut)



tiistai 20. marraskuuta 2012

Matto on saapunut!

Syyskausi on ollut todella kiireinen eikä vieläkään ehdi hengähtää. Ollaan tehty kisaohjelmaa jo niin kauan, että aattelin joulunäytökseen tehdä jotakin uutta. Tänään alettiin jo treenailla stuntteja ja kierrenostot tehdään entisellä temmollaan ja kuudella ryhmällä! WAU! Tein tytöille temppuradan ihan treenien alkaijaisiksi, koska olin puoli tuntia etuajassa. Tehtiin myös pitkästä aikaa muitakin kuin vain kisahyppyjä ja Lotta piti venytykset. Lihaskuntoakin päädyttiin tänään pitkästä aikaa tekemään ihan huolella. Lopputreenit menikin sitten testaamalla taas joukkueen telepatiataitoja :D Aikamoiset oli. Taikuutta ilmassa? :D Spiritstick on vielä kisojen jäljiltä jakamatta..voisin jakaa sen sunnuntaina. Olen jo kyllä päättänyt kenelle se menee, mutta olisi kivaa jos suurin osa joukkueesta olisi paikalla kun se jaetaan. Tänään minulla ei ollut sitä mukana :/ Pitäisi meidän kyllä järjestää taas juhlatkin. Olihan kisasuoritus taas aivan mahtava. Pitää alkaa pohtimaan toteutuspuolta :D TLS on muuten viettänyt aivan mahtavan vuoden. 2 mieletöntä sijoitusta ja suoritusta, mahtava joukkue ja paljon hyviä hetkiä ja muistoja. Ihana tiimi <3

Huomenna emme treenaakkaan vaan menemme taidetehtaalle kannustamaan sennuja WAU! Talent Show tapahtumaan klo. 18.00. Peukut pystyyn ja paljon tsemppiä tytöille! Lisää tietoa täältä


Ja kuten otsikosta voikin päätellä, on mattomme vihdoin saapunut Kokonhallille. TLS pääsee treenaamaan matolle jo ensi sunnuntaina :))