Pink Arrow, Bow Tie Hearts Blinking, Letter T

lauantai 29. kesäkuuta 2013

Viimeiset treenit

Keskiviikkona oli TLS:n viimeiset treenit ennen kuukauden mittaista kesälomaa. Treenit sujui mukavissa merkeissä ja treenattiin edelleen meidän uutta nostoa ja paljon akroa. Leikittiin myös pari leikkiä ja lämpäksi tanssittiin "mammat riivaa" tanssi :D Vaikka nyt alkoikin ennalta sovittu kesäloma niin parit treenit on silti pidettävä heinäkuun aikana niille, jotka pääsevät paikalle. Meillä on meinaan yksi esiintyminen tulossa 28.7. Jokin lasten tapahtuma.. Meidät on pyydetty esiintymään myös Jump In tapahtumaan elokuussa ja tänä vuonna mennään koko joukkueen voimin.

Huomenna TLS ei siis enää treenaa, mutta kokoonnumme joukkueen kesken Tervajärvelle klo. 12-15. Ohjelmassa olisi vapaata hengailua, uimista ja stunttailua :)

Heinäkuun 13. päivä pidetään meidän seuran rantapäivä SunFun ja olen luvannut taiteilla sinne palkintoja.. Nauhoja tulikin tilattua äsken melkoinen nippu...katsotaan ehtiikö saapua ajoissa :D
SunFunista lisää nettisivuilla 

Alla hieman esimakua muutamista nauhoista ;) 





keskiviikko 26. kesäkuuta 2013

Ameebat

Eilisissä treneissä oli jonkun aikaa mukana myös Borgåbladet lehden toimittaja, joka teki lehtijuttua seurastamme. Borgåbladet siis on ruotsinkielinen lehti, joka ilmestyy Porvoossa ja varmaankin myös lähialueilla :D Meillä ei kauheasti ole ruotsinkielisiä harrastajia, mutta jospa lehtijuttu saisi heidätkin suurempilukuisina harrastuksen pariin..
 Aluksi tunnelma oli hieman jännittynyt, mutta toimittajan poistuttua tuli taas tuttu rempseä rutiini treenaamiseen :D Lämpättiin eläinviestillä, jonka jälkeen venyteltiin hetki ja tehtiin hyppyjä. Nostoina oli meidän uusi viime treeneissä aloitettu nosto. En tiedä saiko kuvaaja yhtään kuvaa nostoista :D En myöskään tiedä minkä päivän lehteen juttu menee, mutta enköhän jostain saa sen käsiini. Lehdessä tulee ainakin olemaan Janinan ja Netan haastattelu. Toivon jutussa mainittavan myös meidän mikrot, koska tarvitaan paljon lisää mikroja!
 Nostojen jälkeen lekittiin vihdoin ja viimein ameebaleikkiä. Se oli aivan mahtava leikki..pakko leikkiä toistekin! Loppuun kerettiin vielä akroilemaan ja Kaisa ja Saara (entisiä TLS:n jäseniä, nykyisiä junnuja) toimivat lisäapuna. Ida oppikin siltakaadon lopulta yksin tyttöjen avustaessa! Kaisa ja Saara saattavat välillä piipahdella treeneissä avustamassa..minkä omilta treeneiltänsä kerkeävät :) Alexandra oppi viime kerralla siltakaadon ja pääsi eilen kokeilemaan flikkiä. Meillä on nyt jatkuvasti enemmän ja enemmän flikin treenaajia, mikä on todella hyvä juttu!
 Vielä treenien loppuun Pinja jakoi kaikille tuliaisia..suklaapatukoita! Juteltiin samalla pikaisesti treeneistä ja hauskaa vaikutti olleen :D

Tänään taas treenataan ja vuorossa onkin viimeiset kunnon treenit ennen kesälomaa :/ Sunnuntaina mennään sitten vielä joukkueen kanssa Tervajärvelle uimaan. Tervajärvi on muuten maailman paras uimapaikka!! :D

Eilen sai Raffekin vielä uuden kodin ja nyt Raffe jääkin koko kesälomaksi Tiialle. Tiiasta olenkin jo joskus sanonut, että hän on kuin kakkosvalmentaja. Auttaa ja antaa neuvoja mielellään muille. Treenaa aktiivisesti eikä luovuta koskaan.

Eläinviestissä kannustetaan omia tunteella :D

Ameebaleikki :D

Pinja heinäsirkkana


Tiia ja Raffe

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

All Star treenit!

Tänään mekin pidettiin vihdoin all star treenit!! Jippii!! Kokeiltiin treeneissä uutta nostoa ja akroiltiin myös jonkin verran. Alexandra oppi siltakaadon! Ja Nette teki arabiflikkiä matolla :)) Tilda osaa ihan kohta voltin paikaltaan ja flikitkin edistyy kokoajan. Täytyy pitää useamminkin all star treenejä, koska se näyttää tsemppaavan :D Tytöt oli muuten panostaneet upeasti pukeutumiseen ja joukkue näytti aivan all star joukkueelta :)) :D Itsekin olin urheilutopissa, shortseissa ja kiharsin hiukset :D Netalla oli muuten synttärit tänään ja laulettiin Netalle onnittelut. Netta jakoi treenien loppuun kaikille karkkeja ja sain Netalta ihania tuliaisia lomareissulta!

Muistakaa omat tytöt, että sunnuntain treenit on sitten peruttu! :D

Tiistaina nähdään taas ;)

Netan arabiflikki


Ida ja Tiia

Helmin suora voltti

Nostettiin Netta ylös ja laulettiin onnittelut :D




Idan stretsivenyttelyä

Janina ja Netta

Netta

Tiia

Julia H

Nette

Tilda

Stretsikisat oli tiukkoja..ensimmäisen voitti Tilda ja toisen jaetulla sijalla Tilda, Nette ja Iina

Netta

Siltoja

Stretsit ja jouskarit :))

Eilen sujui treenit aika kivasti! Jalanheitot sujuikin jo hienosti taas totuttuun tapaan ja hypyt oli korkeita ja siistejä. Tehtiin frontteja ja sen jälkeen vielä x hyppyjä vastakkain. Paikalla oli tosi kivasti tyttöjä ja saatiinkin 5 nostoryhmää kasaan ja päästiin tekemään stretsejä ja jouskareita pitkästä aikaa. Stretsit sujui jo todella upeasti ilman mitään vaikeuksia, mutta vaikka kaikki meidän nousijat kyllä venyvät jouskariin niin pientä taistelua kyseisen stuntin kanssa on vielä havaittavissa :D Pienen tsemppauksen jälkeen saatiin kuitenkin 5 jouskaria samanaikaisesti :) Treenien loppuun tehtiin akroa ja taisipa tsemppitarralistaan ilmestyä muutama uusi tarrakin.. Olen varmaan unohtanut kameran piuhan Porvooseen niin kuvia ja videoita tulee sitten myöhemmin..

Tänään meillä on ALL-STAR TREENIT!!!!! :)) En tiedä eroaako ne mitenkään meidän normitreeneistä, koska meillä melkein koko joukkue treenaa muutenkin urheilutopissa ja rusetti päässä :D mutta katsotaan..













Kuvat Weheartit.comista

maanantai 17. kesäkuuta 2013

Sunnuntai treenit ja arvonnan voittaja :)

No nyt on kerrankin arvonnan voitto osunut omaan joukkueeseen ja Iida S saa rusetin seuraavissa treeneissä :)) Kiitos kaikille osallistuneille ja onnittelut Iidalle!

Eiliset treenit oli aluksi hieman levottomat...ei muka osattu enää jalanheittoja, koska lauantain minipäivillä tehtiin toisin... niin niin :D Ei ne taidot päivässä katoa :D Onneksi toukkarit ja toukkariflikit sekä tanssin treenaus sujuikin sitten jo huomattavasti paremmin ja päästiin etenemään tanssissa hieman. Tanssia treenailtiin ensin yhdessä sitten omissa ryhmissä ja taas yhdessä..välissä pääsivät ryhmät esiintymäänkin toisilleen. Ei tehty nostoja ollenkaan, mutta akroiltiin treenien loppu. Mitään varsinaiseti uutta ei kai kukaan oppinut, mutta flikin treenaajia on taas enemmän. Pinja teki kyllä siltakaatoa, mutta muistaakseni on osannut sen joskus satunnaisesti ennenkin :D Treenien loppuun leikittiin sellaista hassua leikkiä :DD ja jaettiin Raffe. Raffe meni Helmille, koska Helmi on ollut hienosti joka treeneissä koko kesäloman ajan ja oppinut arabiflikkiflikkikierrevoltin!!

Mulla ei ollut kameraa mukana treeneissä niin saatte nauttia kännykkäkuvien upeasta laadusta! :D


Helmi ja Raffe
Cheer besties Inka ja Iida :)

torstai 13. kesäkuuta 2013

Uusi jäsen :)

Eilen saatiin meidän joukkueeseen uusi jäsen eli Roosa. Roosa oli meillä koeajalla ja pysyi hienosti mukana ja oppi nopeasti. Nyt Roosa on virallisesti meidän jengin jäsen :D

Treenit oli aika perustreenit...ehkä hieman levottomat, mutta hauskat :D Lämpättiin jäätelöannoksella ja viimeisellä kierroksella oli makuina mm. sipulia ja katkarapua :DD Treenattiin toukkareita jonkin verran ja tanssin ekaa kasia...tanssiin tulee nyt siis muutoksia, koska en aivan täysin tykännyt kevätnäytöksen tanssista vaikka sen itse suunnittelinkin...yksi kohta ei vaan toiminut.. Tanssin eka kasi alkoi jo sujumaan ihan kivasti viimeisillä kerroilla ja ensi kerralla päästään sitten eteenpäin...toivottavasti :D Nousijoista oli taas pulaa sen verran, että jätettiin nostot väliin ja akroiltiin lopputreenit. Joissakin ihan perusjutuissa on vielä hiomista, mutta jatkuvaa kehitystä on havaittavissa ja akron tarralista täyttyy hyvää vauhtia.. Nyt täytyy vain tehdä Roosalle oma lisäsuikale listaan :D Matto saatiin eilen jättää paikoilleen mikä oli ihan kiva yllätys...sen kerääminen on suht tylsää :D Tästä syystä ehdittiin taas jutella hieman treeneistä lopuksi ja moni näytti olevan tyytyväisiä :) Sunnuntaina sitten taas treenit ja sitä odotellessa voi osallistua meidän arvontaan!

Julia, Roosa ja Ia

Jäätelöannosta

samikset Helmi ja Iisa

keskiviikko 12. kesäkuuta 2013

Arvonta!

Eli kun lukijoita näyttäisi olevan jo yli 40 niin pieni arvonta sen kunniaksi..
Samat säännöt kuin ennenkin.. Kommentoikaa sähköpostiosoitteenne (vain kerran) ja otan arvonnan voittajaan yhteyttä sähköpostitse. En julkaise sähköpostiosoitteita. Arvontaan voivat osallistua kaikki! Ei tarvitse olla joukkueen jäsen tai lukijalistalla. Postitan rusetin sitten voittajalle. Porvooseen ja Helsinkiin voin tuoda rusetin. Maksan itse postikulut :)

Aikaa osallistua su 16.6 klo. 21.00 asti!

Tämmöinen olisi arvonnan voittona tällä kertaa :)

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Raffepäivä :)

Tänään oli aika kivat treenit. Hieman oli nousijapulaa, mutta ihan ymmärrettävää kun on kesä ja kaikenlaisia reissuja on paljon.

Lämpättiin pitkästä aikaa "Mammat riivaa" lämppätanssilla ja se olikin vielä kivempaa kuin muistin :D Tuli ihan muistoja mieleen.. Lämpän jälkeen oli vuorossa perusvenyttely ja lisäksi vielä ryhmissä toukkari- ja stretsivenytykset. Venyttelyn jälkeen tehtiin avorivistössä jalanheittoja, stretsejä, vaakoja ja tiukkuusharjoitus musiikin tahtiin (eri liikkeitä käsillä..ylä V, ala V, T yms..). Hurdlereita tehtiin pareittain ja pari korjasi mahdollisia virheitä. Sitten hypyt näytettiin vielä pareittain minulle (eli valkulle). Tämän kaiken jälkeen tehtiin vielä yhtäaikaa hurdlerit avorivistössä ja hyvältä näytti!     

 Nostoina oli tänään libbejä, skorppareita, pyöriviä skorppareita ja vääntöjä. Saatiin siis kasaan vain kolme ryhmää, koska ei ollut enempää nousijoita :D Mutta nostot meni todella upeasti!! Nostojen jälkeen lämpättiin akroa varten ja tehtiin pyöriviä käsilläseisontoja tuella, kuperkeikkoja yms. Loppuun vielä sai avustusta siihen omaan tämän hetkiseen "akrotavoitteeseen". Ilouutisia...Nette on oppinut arabiflikin ja flikkiflikin! Nette ei tänään ollut treeneissä, mutta pääsee sitten jatkossa treenailemaan voltteja :)) Sonjallakin näyttäisi ihan kohta menevän flikki yksin, joten joka kerta ollaan lähempänä meidän flikkitavoitetta ;)

 Ihan lopuksi juteltiin lyhyesti treeneistä ringissä  ja venyteltiin spagut Raffen päiväkirjaa samalla lukien. Raffe meni sitten tänään Jasminille, joka on hienosti jaksanut käydä treeneissä kesälomasta huolimatta ja edistynyt huomattavasti flikissä! Hienoa tsemppausta koko keväänä ja tuloksia näkyy syntyvän jatkuvasti ;)

Huomenna on taas treenit ja saas nähdä mitä kaikkea huomenna saadaan aikaiseksi..tanssia haluaisin hieman muuttaa, mutta katsotaan kerkeänkö vielä huomiseksi tehdä tarvittavat korjaukset, jotta päästään opettamaan tanssikin Roosalle :)

Ja sitten vielä sennujen järkkäämästä minipäivästä.. Ilmoitukset osallistumisista minulle viim. ylihuomenna. Lisää infoa nettisivuilla. Kannattaa laittaa tekstiviestillä!

Laitan blogiin huomenna lupaamani arvonnan!



Jasmin ja Raffe

sunnuntai 9. kesäkuuta 2013

Poikia! IIK!

Pieni tauko ollut blogista nyt kun kamera jäi Porvooseen. Ei oikeastaan olla tehty mitään kauhean erikoista treeneissä. Lähinnä ollaan hiottu vanhaa opittua ja opetettu Roosalle meidän ohjelman juttuja. Roosa on siis vielä viikon koeajalla ja ensi sunnuntaina selviää jääkö Roosa joukkueeseen. Tähän asti on mennyt todella hienosti! :) Ollaan treenattu huudon juttuja, kierreylösmenoja ja pyöriviä skorppareita. Ollaan keskitytty akrobatiaan nyt hieman tarkemmin kun ei tarvitse ohjelmaa treenata. Akrossa onkin tapahtunut paljon. Tilda tekee jo arabivolttia ja treenaa nyt paikaltaan volttia ja Nette oppi tänään toukkariflikin. Helmi treenailee ahkerasti etuperin kerää ja kohta siihen saadaankin jo jatkoa...pikkuhiljaa pikkuhiljaa.. :)) Muukin akro kehittyy jatkuvasti kovaa vauhtia! On jotenkin helpottavaa kun Roosa on ollut mukana...nyt meillä on niin paljon takareita, että Julia M on tehnyt nostajan paikkaa :D moniosaaminen onkin tärkeää!  Ei tosiaan olla tehty mitään sen kummempaa niin ei ole tekstiäkään paljoa, mutta muutama kuva alla :)

Eikun ainiin!! Oli meillä Pekka ja Pekan kaveri treeneissä...oisiko se kaveri ollut joku Kimmo tai jokin.. :D (Pekka on aika aktiivisesti ollut katsomassa meidän treenejä :D Nyt voisi pitää pienen tauon :D) Saatiin pojat suostuteltua nostamaan tasku meidän kanssa ja hienosti meni :D Olisi tosi kivaa jos meilläkin olisi poikia joukkueessa...Niille ei kyllä varmaan laitettaisi pinkkiä ja kristalleja :DD Meille olisi yksi innokas ehkä tulossa jos hieman rohkaistuisi, kun Porvoossa on vielä aika vähän miespuolisia harrastajia...meidän sennuilla taitaa nyt olla pari kokeilemassa.. Ehkä se hieman rohkaisisi muitakin..tämä yksi, joka olisi innokas meille tulemaan osaa jo melkein voltinkin ;))

Tilda flikkeilee

Kiitos Claudia :)

Helmin frontti

Pekka oikealla :D

Kimmo?? vasemmalla :D



Helmin voltti

Janskubansku

Nette flikkeilee