Pink Arrow, Bow Tie Hearts Blinking, Letter T

tiistai 3. joulukuuta 2013

Heippatirallaa

Hieman taas päivitystä treeneistä :))

Ollaan TLS:n kanssa kovasti treenailtu joulunäytöstä, joka on periaatteessa sama kuin kisaohjelma, mutta yritämme saada ohjelmaan kuudennen ryhmän. Jasmin ei valitettavasti pääse näytökseen eikä sunnuntain joukkueretkelle, mutta Thaimaan matka on varmasti vähintääkin yhtä hieno kokemus :D

Ollaan treeneissä myös kokeiltu paljon junnujuttuja eli nosteltu suorille ja tehty hieman basketteja ja jopa lotuksesta kierrettä :)) Meiltä luultavasti siirtyy aika paljon tyttöjä junnuihin, joten käydään asioita läpi ettei karsinnoissa ja uusissa joukkueissa olisi ihan hukassa.

Hieman asiasta kukkaruukkuun....FSC osallistuu viikonloppuna ensimmäistä kertaa SM-kilpailuihin. Tyttöjen ryhmästunttimme Highlight on siis kyseessä. Saa ihmeessä kannustaa...kukaan tytöistä ei ole ennen kisannut SM-kilpailuissa ja jännittää jo itseänikin ihan valtavasti. Sijoituksella ei sinänsä ole mitään merkitystä...pääasia on, että mennään näyttämään mitä kaikkea on vuodessa opittu omien varsinaisten treenien ohella. Ryhmän kokoonpanokin muuttui kesän jälkeen ja hienosti on päästy jatkamaan. Ryhmään kuuluu siis Elmira, Kaisa, Liina, Saara ja Helmi. Sinänsä asia koskee myös meidän jengiä, koska Helmi ja Liina ovat vielä tämän vuoden olleet mineissä eli meillä, mutta ikänsä puolesta saavat myös olla junnuissa joten ovat treenanneet kerran tai kaksi kertaa viikossa myös ryhmästuntissa ja loput tytöistä ovat myös entisiä meidän jengiläisiä ;)

Idan stretsi

Annan vääntö

Tildan jouskari

Idan jouskari

Helmin vääntö


 Teen vielä sen Raffe postauksen tässä joku päivä :D




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti