Pink Arrow, Bow Tie Hearts Blinking, Letter T

maanantai 31. joulukuuta 2012

Viimeiset treenit

Tänään oli siis TLS:n viimeiset treenit vanhalla kokoonpanolla ja pidettiin todella leppoisat treenit. Treenit aloitettiin rullaamalla matto paikoilleen, koska olimme ensimmäinen joukkue treenaamassa Kokonhallilla. Annoin tyttöjen itse keksiä liikkeet lämppätanssiin ja tanssista tulikin aika kiva. Ehkä voimme tanssia sitä toistekin. Pikavenyttelyn piti Karla ja parivenytykset näytti todella hyviltä. Avorivistössä tehtiin tyttöjen toivehyppyjä..mm. frontteja. Teimme myös tyttöjen toivenostoja eli libbejä suorille ja heittoja lotuksista. Lisäksi tehtiin vielä pari pyrtsiä ;) Treenien loppuun akroiltiin ja kunniamaininta Elmiralle siltakaadon tekemisestä avulla :) Onnistui hienosti!
 Treenit päätettiin ringissä, jossa kaikki saivat esittää uuden vuoden cheer lupauksen ja tytöt lupasivat mm. parantaa akroa ja hyppyjä! Hienoja lupauksia ja varmasti kaikki toteutuvat. Itse lupasin olla entistä ahkerampi valmentaja ja saada vielä parempia tuloksia aikaan (sekä sijoituksia :D).
 Nyt nenät kohti tulevaa ja uusia haasteita. Karsintapäivää odotan nyt innolla. Mukaan vaan kaikki innostuneet! Tarvitaan paaaaaaaljon uusia tyttöjä :D
 Vanhan jengin kanssa pidetään vielä läksiäiset kunhan saan päivän lyötyä lukkoon. Siellä hassutellaan vielä viimeisen kerran :)

TLS toivottaa kaikille oikein hyvää uutta vuotta ja paljon tsemppiä ensi vuodelle!






sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Uusi arabiflikkeilijä

Tänään oli tokavikat treenit vanhalla joukkueella. Otettiin taas ihan rennosti ja aloitettiin akrolämpällä. Lämpän jälkeen Lotta piti pikavenytykset ja tehtiin avorivistössä kerähyppyjä, hurdlereita ja toukkareita. Tytöt saivat itse päättää mitä nostoja tehdään ja päädyttiin taas nostamaan libbejä suorille sekä tällä kertaa myös exit. Lisäksi tehtiin vähän heittoja lotuksista.
 Lopputreenit tehtiinkin sitten akroa ja Nette sekä Netta tekivät pitkästä aikaa flikkiä ja Tilda arabiflikkiä yhdellä avulla. Oikeastaan en edes avustanut paljoa. Kohta pääseekin vähän miettimään ensi vuoden tavoitteita. Huomenna treenataan vanhan jengin kanssa viimeistä kertaa ja karsinnat joukkueeseen on su 13.1. Ikävä tulee junnuihin siirtyviä, mutta onneksi tyttöjä näkee joka sunnuntai Kokonhallilla :)

Huomenna treenaillaan uudenvuoden tunnelmissa ja treeneihin saa pukeutua hassusti ja laittaa paljon glitteriä :D Nyt pitääkin miettiä treeneihin jotakin pientä kivaa..leikkejä ja juttuja..hmm..

En ottanut yhtään kuvaa tai videota treeneissä, mutta arkistoista löytyi yksi hauska kuva Misusta ja Pinjasta :D

perjantai 28. joulukuuta 2012

Velmut osa 2

Tämä päivitys on jatkoa aiemmalle "Velmut" päivitykselle. Osa kuvista on tyttöjen itse ottamia :D Samanlaisen videopäivityksenkin voisin tehdä..materiaalia kyllä löytyy :D