Pink Arrow, Bow Tie Hearts Blinking, Letter T

lauantai 25. elokuuta 2012

GIRL POWER

Lauantai treenit tosiaan on aina kivoja. Alkulämppänä oltiin polttopalloa ja Emma selviytyi leikin voittajaksi. Polttopallo ei ollut ainoa, jonka Emma voitti. Pistettiin pieni kilpailu pystyyn ja lupasin tarjota jäätelön ensimmäiselle, joka kävelee käsillä tatamin toiselta reunalta toiselle ja Emmahan se oli. Olen nyt jäätelön auki. Meillä oli tällainen kilpailu aikoinaan kun itse harrastin. Piti kävellä kisamaton päästä päähän ja sain jäätelön siitä hyvästä :D
 Lämpän jälkeen venyteltiin ja tehtiin hyppyjä. Hypyt oli aika korkeita ja samanaikaisia. Hypittiin pitkästä aikaa myös frontteja (front hurdler). Hyppyjen jälkeen siirryttiin stuntteihin. Saatiin kerrankin tehtyä kisoissa nähtävä "stunttirykäyksemme" loppuun asti vaihtelevalla menestyksellä :D Ensi viikolla pääsemme siis treenaamaan pyrtsejä...vihdoinkin! Ikävä kyllä Janina tipahti stuntista maahan asti, mutta ei onneksi satuttanut itseään. Onneksi tätä sattuu harvoin ja treenasimme edes tatamilla ja alusta oli pehmeä. Minä kyllä todella toivon, että saisimme oikean maton mahdollisimman pian, koska näitä sattuu ja joku kerta voi käydä huonomminkin. Varsinkin junnut ja sennut, jotka treenaavat jo heittoja ja korkeampia nostoja ja pyramideja todella tarvitsevat maton.
 Ehdittiin tehdä akrobatiaakin melkein puolet ajasta. Tytöt oppivat niin paljon akroa etten edes muista enää..ainakin Netta oppi arabiflikin, Inka flikin ja Helmi teki arabiflikkivolttia. Avustin myös b-mineissä harrastavalle Saralle arabiflikkiä ja Sara uskaltautui tekemään sen ilman pikkupomppua välissä :)
 Treenien loppuun JumpIn! ryhmä näytti muille vielä huomiselle treenatun ohjelmansa ja se meni paremmin kuin koskaan! Nyt vaan peukut pystyyn, että huominenkin onnistuu :)) Tiedän kyllä, että tytöt pärjää hienosti ja itseäni jännittää enemmän huominen stunttitekniikka koulutus, koska en ole treenannut aikoihin enkä varmaan jaksa enää nostaa mitään suorille :DD Mutta sen näkee sitten huomenna :D

Helmin paita <3



Misun toiveesta joukkuevatsoja :D

Akrolistaan saatiin tänään paaaaljon tarroja :))

Seidi ja Pikku G (Seidi sai Pikku G:n viime treeneissä, mutta unohdin ottaa kuvan, joten tässä tämä nyt)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti