Pink Arrow, Bow Tie Hearts Blinking, Letter T

maanantai 15. huhtikuuta 2013

Pakko pysyä positiivisena!

Eiliset treenit kului aika pitkälti tanssia harjoitellessa. Entisen kertaamiseen meni hieman liikaa aikaa ja uuden oppimiseen jäi sitten tietenkin liian vähän. Ollaan ehkä hieman jäljessä aikataulusta ja se stressaa jonkun verran. Tanssin kanssa kävi myös toinen aika ärsyttävä juttu... meidän tanssissa on ihan sama liike kuin Eliten tanssissa.. eikä vain yksi vaan kaksi liikettä, jotka tulee samaan aikaan kahdessa eri kerroksessa. Huomasin sen luettuani joukkueen blogia. Ärsyttävä ja aivan älytön yhteensattuma ja piti sitten muuttaa tanssia. Harmi siinä on se, ettei siihen kohtaan sovi nyt mikään muu ja koko jatko tanssista ei nyt toimi mitenkään! Huomiseen mennessä on nyt keksittävä joku parempi ratkaisu ja olenkin jo keksinyt yhden, mutta se ei kauheasti eroa alkuperäisestä. Nyt on vaan kuitenkin tehtävä niin, koska tanssi on saatava valmiiksi ja sen on toimittava. En muuta koko kasia tämän yhden liikeen takia :D Emme myöskään kerenneet tekemään nostoja ja takareitakin puuttui kaksin kappalein niin ei kai niitä olisi ollut järkeä tehdäkään. Akroa tehtiin treenien loppuun hieman ja kuunneltiin alustava kisamusiikki.

Positiivisena mielen piti kuitenkin hyvin tsempanneet tytöt ja osa innostui treenaamaan tanssia englanniksi laskien :D Kielikylpytreenit! Tästä saatiinkin yksi idea, mutta sen toteuttamista täytyy nyt hieman odotella syystä ja toisesta :D Pää tulvii taas ideoita, mutta aika ei riitä niiden toteuttamiseen.

Jos joku muuten tietää halpoja esim. koulumajoitusmahdollisuuksia Helsinki-Porvoo lähiseuduilla niin että olisi uimarantaakin lähellä ja grillausmahdollisuus niin ilmoitelkaa. Siis kesällä tarvitaan semmoista. En ole itse löytänyt mitään ja vaikka leirikeskukseen meillä olisikin nyt varaa niin olisi parempi löytää jokin edullisempi leiripaikka niin avustusrahoilla saisi tehtyä muutakin.. Tää leirijuttu on nyt toistaiseksi vain ajatus, koska sen toteutus voi olla hankalaa niin että kaikki pääsisivät paikalle, mutta voisi sitä silti yrittää...

Raffekin muuten jaettiin treeneissä ja annoin sen Amelialle, koska tyttö on todella tsempannut viime aikoina. Siltakaato menee nyt vain yhden käden avulla ja vieläpä vauhdilla! Vielä muutama viikko sitten koko siltakaato jännitti. Lisäksi Amelia tsemppasi tanssissa kovasti ja vaikka olikin ryhmässä, jonka askelia oli hieman muutettava niin pääsi nopeasti mukaan ja vieläpä hymyillen. Semmoinen tekee aina valmentajan iloiseksi hieman rankempinakin päivinä :)) Yleensäkin kaikki ihmiset saisivat
hymyillä enemmän!! Myös minä itse. Siitä tulee oikeasti parempi mieli :D
(Nette oli muuten piirtänyt Raffen päiväkirjaan aivan ihanan kuvan Raffesta :))

Mutta nyt hoitamaan pari seurajuttua! Huomiseen!

Kiitos Claudia ihanasta tsemppiviestistä! :))

Tanssia englanniksi laskien :D

Amelia ja Raffe

1 kommentti:

  1. vau hyvä amelia! vielä puolivuotta sitten meillä se teki sitä melkeinpä kiljuen ja kahdella avulla :D

    VastaaPoista