Pink Arrow, Bow Tie Hearts Blinking, Letter T

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Hyvä Janina!

Eilen oli oikein mukavat treenit vaikka olinkin itse aika kipeä. Onneksi en perunut treenejä, koska tytöt todella tsemppasivat ja saimme tehtyä paljon nostoja. Lähinnä treenattiin huudon nostoja, mutta lisäksi tehtiin hieman skorppareita, stretsejä ja jouskareita. Ja kaikkien yllätykseksi Janina oli venytellyt jouskarin ja se oli ehdottomasti yksi päivän kohokohdista! Nyt meillä on siis 7 jouskaria ja tämä helpottaa huomattavasti kisaohjelman suunnittelua :)) Treenit aloitettiin jo leppoisasti tanssimalla lämppätanssi..en itse tanssinut mukana huonon oloni takia, mutta tytöthän selvisivät loistavasti ilman malliani. Toukkareita treenattiin edelleen ja jatketaan niitä taas ensi viikolla. Paljon on vielä töitä edessä, mutta kerta kerralta näyttää paremmalta :)) Treenien loppuun tehtiin hieman akroa ja leikittiin reppuselkähippaa. Oikein mukavat treenit ja jäi todella hyvä fiilis.
 Seuraavan kerran treenataan taas sunnuntaina ja silloin onkin vuorossa "päiväleiri" Cheer Skillzin kanssa. Ainakin Tomik olisi tulossa, mutta toinen ohjaaja on vielä itselle ainakin hämärän peitossa :D Ilmavolttiratakin pitäisi kuulua pakettiin, joten varmasti hauska ja tehokas leiripäivä edessä. Muistakaa tytöt ottaa jotakin ravitsevaa ja terveellistä evästä mukaan!

Lupaamani arvonnan teen tänään myöhemmin tai viimeistään huomenna :))











Helmin jouskari

Janinan ja Tildan jouskarit

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti